Uustuotanto ja korjausrakentaminen


 

Uudistuotannon ja korjausrakentamisen yksikkö tuottaa uusia vuokra-asuntoja omistajan määrittelemien tavoitteiden mukaisesti ja vastaa olemassa olevaan rakennuskantaan liittyvistä korjauksista.

Vuonna 2012 VAV:lle arvioidaan valmistuvan 88 uutta asuntoa. Uusien asuntokohteiden hausta tiedotetaan erikseen VAV:n kotisivuilla siinä vaiheessa, kun näihin kohteisiin on mahdollista hakea. Poikkeuksena tähän ovat erityisryhmille – kuten vanhuksille tai asunnottomille – tarkoitetut asuntokohteet, joihin ei ole yleistä hakua.

Kiinteistöjen asumisviihtyvyyttä ja arvoa ylläpidetään rakenteisiin ja talotekniikkaan kohdistuvilla suunnitelmallisilla korjaustoimenpiteillä. Korjaustöiden ajoitus perustuu pitkän tähtäimen korjaussuunnitelmiin, joilla pyritään välttämään raskaat ja suurta asumishaittaa aiheuttavat peruskorjaukset.


Valmistuvat kohteet

Kolohongankuja 6


Korjausrakentaminen 


VAV:n korjaus- ja kunnossapitotoiminnon tarkoituksena on ylläpitää VAV:n omistamien kiinteistöjen arvoa korjaus- ja kunnossapitotöillä, jotka kohdistetaan ja ajoitetaan kiinteistöjen rakennusten rakenteisiin, taloteknisiin järjestelmiin sekä piha-alueisiin siten, että työt voidaan suorittaa kustannustehokkaasti ja mahdollisimman vähän asumishaittaa aiheuttaen.

Korjaus- ja kunnossapitotöiden suunnittelu perustuu kiinteistöjen kuntokartoitusten pohjalta tehtyihin pitkän tähtäimen kunnossapitosuunnitelmiin, jotka päivitetään vuosittain.

Korjaus- ja kunnossapitotyöt rahoitetaan asuntojen vuokriin sisältyvällä jaksottaisten korjausten osuudella, jonka suuruus päätetään vuosittain budjetin laadinnan yhteydessä. Päätös perustuu seuraavalle vuodelle suunnitellun korjausohjelman kustannusarvioon. Vuonna 2011 vuokriin sisältyvä jaksottaisten korjausten osuus on 0,90 EUR/m2.

Jaksottaisten korjaustöiden osuus sisältyy kaikkiin VAV:n omistamien kiinteistöjen asuntovuokriin riippumatta siitä mihin kiinteistöön korjaustyöt kunakin vuonna kohdistuvat.

Menettelyllä taataan se, että suuretkaan korjaustyöt eivät johda muuta VAV:n asuntokantaa suurempiin vuokriin korjaustyön alaisessa kiinteistössä kyseisenä vuonna.


SURE -projekti

SURE (Sustainable Refurbishment – life cycle procurement and management by public clients) on yhteispohjoismainen Kestävän korjausrakentamisen – Elinkaaren  hallinnan kehitysprojekti, jonka yhdeksi pilottikohteeksi Suomessa on valittiin VAV Asunnot Oy:n omistama Sahatie 2. Kehityshankkeen tavoitteena on tuottaa tietoa hyvistä pohjoismaisista korjausrakentamishankeen käytännöistä.

Osapuolina hankkeessa ovat VAV:n lisäksi ARA, VTT, TEKES, Optiplan ja NCC.


Peruskorjauksella parannettiin kohteen energiatehokkuutta ja asumisviihtyvyyttä

Sahatie 2 peruskorjauksen puolivälissä.

Sahatie 2:ssa peruskorjauksella parannettiin kohteen energiatehokkuutta ja asumisviihtyvyyttä kohdistamalla korjaustyöt vesikattoon, vesi-, viemäri ja ilmanvaihtojärjestelmään, julkisivuun sekä kalusteisiin ja pintarakenteisiin. Lisäkerrosten tai hissin rakentaminen koekohteessa ei tehtyjen selvitysten ja tutkimusten perusteella mahdollista.

Korjaustyöt aloitettiin helmikuussa 2010 ja ne saatiin valmiiksi helmikuussa 2011.

Vapaalassa sijaitsevan Sahatie 2:n saneeraus oli niin perusteellinen, että asukkaat joutuivat muuttamaan sijaisasuntoihin korjaustöiden ajaksi. Peruskorjauksen tavoite on säästää energiakustannuksissa, joskin paljon muutakin meni uusiksi.

Sahatien lämpöä eristetään muun mm. uusilla ikkunoilla, vesikatolla, sokkelilla ja seinätöillä. Asuntoihin uusittiin myös ilmanvaihto. VAV Asunnot Oy:n rakennuttajapäällikkö Timo Petäjistön mukaan energiakustannusten määrä voi laskea jopa 50 prosentilla.

Peruskorjauksessa uusittiin myös salaojat, vesi- ja viemärijohdot, huoneistojen keittiöt, kodinkoneet ja kalusteet. Parvekkeet pinnoitettiin ja lasitettiin. Vanha betonikaide purettiin puoliksi pois ja uusi kaide rakennetaan lasitiilistä.

Varsinaiset työt aloitettiin huhtikuussa 2010. Kerrallaan peruskorjattiin kaksi rappua. Asukkaat joutuivat evakkoon noin neljäksi kuukaudeksi, ja VAV järjesti kaikille asukkaille sijaisasunnot. A- ja B-rappujen asukkaat pääsivät muuttamaan takaisin lokakuun 2010 alussa, jolloin korjaustyö siirtyi C- ja D-rappuihin. Näiden rappujen asukkaat muuttivat takaisin helmikuussa 2011.

Koska kysymyksessä oli iso hanke, asukkaita informoitiin tulevasta hyvissä ajoin. Urakoitsijan ja ARA:n edustajien lisäksi asukkaiden kysymyksiin vastasivat VAV:lta rakennuttajapäällikkö Timo Petäjistö, rakennuttaja-asiamies ja alueen entinen isännöitsijä Liisa Holmberg sekä nykyinen isännöitsijä Susanna Pajala.